Meripelastusseura uutiset

SAREX14, matkapäiväkirja 3, 5.5.

7.5.2014

Matkan ensimmäinen laiturissa nukuttu yö takana. Aamun ensimmäisenä hommana on lipun nosto ja aamupalan teko. Tälle aamulle osui konemiesten aamiainen, pekonia ja paistettuja kananmunia. Messin metelöintiin heräili vähitellen myös loputkin miehistöstä.

Aamupäivä oli hieman rauhallisempi miehistölle, ensimmäiset aktiviteetit oli edessä vasta puolenpäivän jälkeen joten ehdittiin latailla akkuja ja siistiä alusta.

Päivällä oli edessä osalle miehistöstä (päällystö) Academic workshoppeja ja lopuille Practical workshoppeja. Itse osallistuin practicaliin eli luvassa oli vauhdikas loppupäivä. Practicalin ohjelmaan kuului ensiapu- sekä vauriotorjunta-rastit sekä tutustuminen ruotsalaisten Rescue runneriin. Ensiapu-rastin mielenkiintoisin osio oli tajuttoman potilaan kuljettaminen aluksen konehuoneesta lääkintätiloihin, ahtaat käytävät ja painavahko kuorma teki rastista vähintäänkin haasteellisen. Muut osat ensiapurastissa oli hypotermia-potilaan hoito sekä tajuttoman potilaan tutkiminen. Vauriotorjunta-rastilla harjoiteltiin vesiputken vuodon tukkimista ensin ilman virtaavaa vettä ja toisella kierroksella veden kanssa. Rastin toinen osa käsitti kyljen vuotokohdan paikkaamisen. Molemmissa osioissa oli läjä erinäisiä tarvikkeita millä korjaukset piti suorittaa. Molemmat osat oli toteutettu erittäin yksinkertaisilla mutta toimivilla menetelmillä, tästä harjoituksesta jäi ehdottomasti myös jotain kotiin tuotavaa.

Ruotsalaisten Rescue Runnerit oli osalle porukasta jo ennestään tuttuja. Itse en ollut koskaan ajanut tai edes nähnyt moista. Kuullut vain tarinoita kyseisitä laitteista eli odotukset oli melko korkealla. Lyhyen alkubriiffin jälkeen päästiin itse asiaan eli laitteiden testaamiseen. Suurin pettymys tuli välittömästi alussa kun kouluttaja ilmoitti, että sataman alueella on matalat nopeusrajoitukset voimassa eli en päässyt kokeilemaan runnerin suorituskykyä kunnolla. Mutta muuten Rescue Runner oli todella positiivinen kokemus, erittäin vakaa ajaa ja totteli hyvin ohjausta. Ja ennen kaikkea, yksi henkilö pystyy suorittamaan tehtävät mitkä tälle alukselle on ajateltu. Tämän perusteella väitän että ruotsissakin osataan toteuttaa ajatusta "Yksinkertaista yksinkertaiselle". Eli ei yliajatella asioita liikaa vaan tehdään asiat mahdollisimman helpoksi.

Kaiken kaikkiaan, ensimmäisen harjoituspäivän jälkeen fiilis on mahtava ja myös odottava sen suhteen että mitä kaikkea tuleman pitää seuraavina päivinä.
Viime perjantaista tähän päivään ajateltuna koko reissua kuvaa parhaiten yksi sana, mahtavaa!

Olli Koponen
 

Tekninen toteutus: W3 Group