Meripelastusseura uutiset

Meripelastusseuran strategia uudistetaan

9.1.2014

Seuran nykyinen strategiakausi päättyy alkaneen vuoden lopussa. Uutta strategiaa vuosille 2015-2020 on työstetty hallituksen johdolla ja valtuuston ohjauksella noin puolen vuoden ajan.


Uuden strategian lähtökohtana on, että kaikkien toimien, mitä Seurassa tehdään, tulee joko suoraan tai ainakin välillisesti tukea vapaaehtoisen meri- ja järvipelastajan ja hänen kotiyhdistyksensä motivaatiota, osaamista ja mahdollisuuksia osallistua pyyteettömään auttamistyöhön.
 
Uudistettu strategia on saatu nyt siihen vaiheeseen, että on aika pyytää siitä lausuntoja eri tahoilta. Lausuntopyynnöt onkin postitettu tällä viikolla kaikille jäsenyhdistyksille, luottamuselimille ja yhteistyötahoille. Palaute toivotaan saatavan helmikuun loppuun mennessä.
 
Strategia-asiakirja jakaantuu kahteen osaan, joista ensimmäisessä luodaan katsaus menneeseen kauteen uuden pohjaksi. Toiseen osaan on koottu yhteen ne yhteiset valinnat, joiden suunnassa aiomme edetä vuosien 2015-2020 aikana. Yhteiset valinnat pitävät sisällään vision, mission, arvot ja toiminta-ajatuksen. Lisäksi strategia-asiakirjaan on kirjattu edellisten pohjalta laaditut päätavoitteet. Yksityiskohtaiset toimintasektorikohtaiset strategia-asiakirjat laaditaan perusstrategia huomioiden eri toimikunnissa vuoden 2014 aikana ja ne liitetään perusstrategian liitteiksi. Tällaisia asiakirjoja tulevat olemaan ainakin alusluokkatyöryhmän raportti, viestintästrategia, valmiusstrategia, koulutusstrategia ja talousstrategia.
 

Strategia-asiakirja on kaikkien Messin käyttäjien nähtävissä ja palautetta otetaan vastaan helmikuun loppuun saakka osoitteessa jari.piirainen@meripelastus.fi. 

Tekninen toteutus: W3 Group